Lapsi osaksi perhettä ja sukua

Tällä sivulla pohdiskellaan sateenkaariperheen lapsen läheisten huomioimista ja heidän merkitystään lapsen elämässä. Ajatuksia sateenkaariperheen läheiselle -osio sisältää tärkeää tietoa ja pohdittavaa sateenkaariperheen isovanhemmille ja muulle lähipiirille.

Kun syntyy uusi ihminen, syntyy samalla myös vanhempia, ehkä sisaruksia, isovanhempia, tätejä, enoja, kummeja jne. Lapsi otetaan yleensä ilolla ja innolla vastaan vanhempien lähipiirissä. Sateenkaariperheille on usein tyypillistä se, että joku sukulainen ei oikein tiedä omaa rooliaan lapsen elämässä eikä oikein osaa ottaa omaa paikkaansa sukulaisviidakossa. Tälle sivulle on koottu vinkkejä ja ajatuksia siitä, kuinka lapsen asemaa omassa lähipiirissään voi alusta saakka rakentaa toivomaansa ja lapselle edulliseen suuntaan.

Sosiaalisen vanhemman ja ei-synnyttäneen vanhemman rooli

Se vanhempi, joka lasta ei ole synnyttänyt, ei ole kokenut raskausaikaa samanlaisena kuin vanhempi, joka lasta on monta kuukautta kantanut sisällään. Ei-synnyttänyt vanhempi, sukupuolestaan riippumatta, saattaa joskus kokea jäävänsä sivuun lapsen ja synnyttäjän suhteesta. Joskus synnyttänyt hormonihuuruissaan hiukan omii lasta eikä meinaa uskoa, että joku muu, edes lapsen toinen vanhempi, osaisi hoitaa lasta riittävän hyvin. Ei-synnyttänyt pystyy kuitenkin kaikkeen, mihin synnyttänytkin. Jopa imettäminen on mahdollista, tosin aikamoisen työn takana. Mutta vaikka ei-synnyttänyt vanhempi ei ryhtyisikään kakkosimettäjäksi, on hänen mahdollisuus luoda lapseen läheinen suhde ja alkaa hoivata häntä muuten heti syntymästä lähtien. Synnyttäminen ei tee kenestäkään parempaa pukijaa, nukuttajaa tai sylissä pitelijää. Ei-synnyttäneen vanhemman on alusta saakka luotava oma tapansa olla vanhempi.

Vanhemmat voivat jo lapsen odotusaikana käydä keskustelua siitä millä tavoin toivovat lastenhoito- ja kasvatusvastuun jakautuvan ja millaisia vanhempia he toivovat ja kuvittelevat olevansa. Ei-synnyttäneen on hyvä rohkeasti otettava lapsi hoiviinsa ja synnyttäneen tulee antaa lapsen muille vanhemmille tilaa luoda lapseen oma suhteensa. Se, että joku pukee lapselle ruutua ja raitaa samana päivänä ei ole merkitsevää vaan se, että jokainen vanhempi tuntee lapsen omakseen ja ottaa hyvillä mielin vastuuta lapsesta.

Kiintymyssuhdetutkijat korostavat, että on tärkeää, että lapsella on yksi pysyvä ensisijainen hoitaja elämässään. Se ei kuitenkaan tarkoita, että suurempi määrä hoivaajia olisi haitaksi tai vaarantaisi lapsen kehityksen. Pysyvyys ja säännöllisyys ovat avainsanat.

Isyysvapaan pitäminen on mahdollista kaikille, jotka asuvat samassa taloudessa synnyttäjän kanssa, tosin vain yhdelle vanhemmalle. Apilaperheissä vanhempainvapaiden pitäminen ei ole niin yksinkertaista. Juridinen vanhempi, joka ei asu lapsen ja synnyttäjän kanssa samassa asunnossa, voi pitää isyys- ja vanhempainvapaata, jos voi osoittaa, että lapsi on ensisijaisesti hänen hoivissaan. Moni vanhempi, joka ei ole oikeutettu isyysvapaaseen, päätyy säästämään ylityövapaita ja vuosilomia lapsen syntymän tienoille ja onpa joku kysynyt työnantajaltaan mahdollisuutta olla isyysvapaalla, vaikka siihen ei laki velvoittaisikaan eikä Kela maksaisi isyysrahaa.

Hoitovapaalla, joka alkaa lapsen ollessa noin 9kk ikäinen, voikin sitten olla kuka tahansa vanhemmista tai vaikkapa vaari. Jokaiselle vanhemmalle on suositeltavaa olla lapsen kanssa edes muutaman kuukauden jakso ”kahdestaan kotona”. Aina se ei esim. taloudellisten seikkojen vuoksi ole mahdollista, mutta sillä on niin suuri merkitys lapsi-vanhemmuus-suhteelle sekä vanhempien keskinäiselle ymmärrykselle, että taloudelliset asiat kannattaa yrittää järjestää niin, että kaikkien vuoronperään kotonaolo on mahdollista.

Isosisarukset

Yleensä isosisarukset ottavat uuden tulokkaan riemukkaasti vastaan, mutta erilaisia mustasukkaisuuden ilmenemiä saattaa myös esiintyä. Jotkut ovat jo odotusaikana puhuneet isosisarukselle hänen uudesta tärkeästä asemastaan perheessä ja suhteessa tulevaan pikkusisarukseen. Yhdessä on voitu katsella ultraäänikuvia ja pohdiskella elämää vauvan synnyttyä ja kasvettua. Jotkut ovat kokeneet hyväksi sen, että vauva tuo tullessaan isosisaruksille jotkut mieluisat pienet lahjat tai vaikkapa runot. Joillekin isosisaruksille saattaa olla tärkeää, että se saavat valita vauvalle lahjaksi jonkin vaatteen tai lelun.

Isosisarus kaipaa kovasti vanhempien huomiota vauvan synnyttyä. Isosisarusta voi ottaa mukaan vauvanhoitoon, ellei ikäero ole hyvin pieni. Isosisarukselle pitää myös antaa aivan omaa aikaa vanhempien kanssa. Isosisarus tarvitsee vahvistusta sille, että hän on yhä tärkeä ja rakas, eikä uusi tulokas vie hänen paikkaansa. Jokaisella lapsella on tarve saada olla vanhemmilleen ainutlaatuinen.

Isovanhemmat

Isovanhemmille lapsenlapsi voi suuren ilon rinnalla olla pelottava asia. Mietinnässä voi olla vaikkapa, että ”olenko minä vähemmän mummo kuin nuo kaksi, joiden veri lapsessa virtaa” tai ”olenko minä lapselle oikea ukki, koska lapsi ei asu minun tyttäreni luona, vaikka hän on lapsen synnyttänyt”. Tulevien isovanhempien kanssa kannattaa käydä paljon keskustelua jo odotusvaiheessa, ja monta kertaa. Tuleville isovanhemmille on tärkeää kertoa raskaudesta, niin että tekee selväksi, että heistä on tulossa (ensimmäistä kertaa tai jälleen) isovanhempia. Isovanhemmilta on hyvä kysyä, millä nimityksellä he toivovat itseään lapselle kutsuttavan, ja jos he jo ovat isovanhempia, niin käyttää niitä nimityksiä suhteessa tulevaan/uuteen lapseen. Voi olla hyvä myös keskustella siitä mitä he odottavat isovanhemmuudeltaan ja millaisia asioita he haluavat lapsenlapselleen siirtää. On tärkeää puheessa tehdä selväksi, että heiltä odotetaan isovanhemmuutta ja heidät nähdään keskenään tasaveroisina. Jos joku yrittää väheksyä isovanhemmuuttaan, voi häntä lempeästi ohjata kertomaan, että te ette näe isovanhemmuutta biologian vaan läsnäolon ja välittämisen kautta. Lapselle kaikki isovanhemmat ovat tärkeitä. Joskus saattaa joutua käymään suuria ja perusteellisia keskusteluja siitä, että kaikki lapsenlapset ovat samalla lailla isovanhempien, riippumatta siitä, keiden soluista he ovat alkunsa saaneet.

Nimenantojuhlat, nimiäiset, ristiäiset

Jokainen vauva saa aikanaan nimen. Nimen saaminen on tärkeä juhlan paikka. Jokainen perhe voi tehdä juhlasta juuri omannäköisensä. Kristilliset ristiäiset ovat perinteisesti olleet aika pienimuotoiset juhlat lähipiirin kesken, mutta muissa uskontokunnissa, kulttuureissa ja uskonnottomilla ne ovat saattaneet olla hyvinkin suuren mittakaavan karkeloita.

Lähipiiriä saa helposti mukaan ja tuntemaan itsensä tärkeäksi pyytämällä heitä avuksi juhlajärjestelyissä. Ainakin isosisarukset, kummit ja isovanhemmat tulisi myös mainita juhlapuheessa. Puheessa voi kertoa kuinka tärkeänä vanhemmat näkevät suvun ja ystävät lapsen elämässä. Vanhemmat voivat myös realistisesti kertoa millaisia toiveita heillä on lähipiirin suhteen.

Etenkin, jos joku kokee asemansa vauvan suhteen epävarmaksi, pitää hänelle tarjota jokin tärkeä rooli seremoniassa. Voisiko mummouttaan etsivä ei-biologinen isoäiti lukea lapselle jonkin runon, asettaa hänen päähänsä seppeleen nimenannon hetkellä tai paljastaa nimen? Isosisarukset ottavat suurena kohteliaisuutena, jos heille uskotaan jokin tehtävä juhlassa, erityisen kutkuttavaa on päästä paljastamaan vauvan nimi. Voisiko sen tehdä vaikka kyltin avulla, jos on pelko, ettei lapsen ääni kanna kaikkien juhlavieraiden korviin?

Nimitykset

Nimissä on voimaa. Onko synnyttänyt henkilö aina ”äiti” ja perheen toinen naispuolinen vanhempi joku muu vanhemmuutta kuvaava sana tai jotakin muuta? Onko biologinen isä aina ”isä” ja toinen miespuolinen vanhempi ”iskä”, ”faija”, ”pappa”, ”isukki” tai Pekka? Vai kutsutaanko molempia tasapuolisesti etunimillä tai etunimi+äiti/isä-nimityksellä. Jos perhe on kaksikielinen, ovat vanhemmuusnimitykset yleensä helppoja. On hyvä muistaa, että ”äiti” ja ”isä” ovat yllättävän vahvoja sanoja ja ulkopuoliset saattavat niiden perusteella arvottaa vanhempien roolia. Ja saattaapa joskus perheen sisälläkin tuntua, että nimitykset määräävät vanhemman asemaa suhteessa lapseen. Jokainen perhe voi tehdä omat ratkaisunsa nimityksissä. Ei ole yhtä oikeaa ratkaisua. Osa synnyttäjistä ei ole naisia, saati kokea itsesään äidiksi, kuten kaikki, joiden siittiöstä lapsi on saanut alkunsa eivät ole miehiä tai isiä. Binäärisen sukupuolijaon ulkopuolella olevaa vanhempaakin yritetään usein tunkea sukupuolitettuun vanhemmuusmuottiin. Läheisille voi joutua vääntämään rautalangasta, että vanhempaa kutsutaan jollakin muulla kuin isää tai äitiä kuvastavalla nimityksellä. Silti jokaisen itsemäärittelyoikeus on voimassa tässäkin kohtaa.

Ajatuksia sateenkaariperheen läheiselle

Jokaisella perhemuodolla on omat haasteensa ja omat vahvuutensa, mutta tutkimusten mukaan esimerkiksi kahden äidin perheessä elävät lapset voivat keskimäärin yhtä hyvin ja yhtä huonosti kuin äidin ja isän perheessä elävät lapset. Myös vanhemmuuden pulmat ja ilot ovat sateenkaariperheissä pitkälti samanlaisia kuin muissakin perheissä. Kulttuurinen hetero-oletus, perheeseen ja sukupuoleen liittyvät normit ja yleinen asenneilmapiiri vaikuttavat kuitenkin perheen kohtaamisiin, ja lainsäädännön puutteet monimutkaistavat arkea.

Joskus sateenkaariperheen lähisukulaisilla, tuttavilla tai viranomaisilla on vaikeuksia tunnistaa ja hyväksyä perhettä sellaisena kuin se on. Kysymys voi olla ajattelemattomuudesta, tiedon puutteesta tai siitä, että uuden asian tai sen herättämien tunteiden käsitteleminen on vielä kesken. Läheisetkin – isovanhemmat, muut sukulaiset ja perheen ystävät – voivat tarvita ulkopuolista apua omassa prosessissaan ennen kuin pystyvät olemaan tukena sateenkaariperheen lapsille ja aikuisille.

Lapsi hahmottaa sekä itseään että maailmaa pitkälti oman perheensä kautta. Jokaiselle lapselle on tärkeää saada puhua avoimesti perheestään ja kokea, että koko perhe tulee kohdatuksi ja oikein kohdelluksi. Lähisukulaisilla ja vanhempien ystävillä on tässä keskeinen rooli. Juuri sinä, sateenkaariperheen läheinen, voit osaltasi vaikuttaa siihen, että tuntemasi sateenkaariperheen lapsi tuntee perheensä – ja näin ollen itsensä – nähdyksi ja hyväksytyksi.

Läheisille on myös oma opas, jossa näitä asioita käsitellään. Voit ladata oppaan täältä.
Muita sateenkaariperheitä käsitteleviä opppaita, kirjoja ja videoita löydät täältä.

Sateenkaariperheen alkutaival

Sateenkaariperheitä perustetaan monella eri tavalla. Lapset voivat saada alkunsa lapsettomuusklinikalla tai kotioloissa, lapsia on saattanut syntyä aikuisten aiempiin suhteisiin, tai lapsi on voitu adoptoida yksinhuoltajaäidin perheeseen, ja nyt äiti on löytänyt rinnalleen naispuolisen kumppanin. Perhe voi myös muuttua sateenkaariperheeksi joko eron kautta tai ilman erokriisiä, jos esimerkiksi toinen vanhemmista lähtee sukupuolen korjausprosessiin.

Suuri osa sateenkaariperheistä on lähes näkymättömiä niin lainsäädännössä, tilastoissa kuin esimerkiksi lastenkulttuurissakin. Osa sateenkaariperheistä on muodoltaan epätyypillisiä, koska seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten perhe-elämää ohjaavia kulttuurisia tapoja ja kirjoittamattomia sääntöjä on hyvin vähän. Perhe saatetaan esimerkiksi perustaa yhdessä parhaan ystävän kanssa, tai lapsella voi olla alusta asti suunnitellusti useampia kuin kaksi vanhempaa.

Osa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvista ihmisistä toivoo voivansa tulla vanhemmaksi samaan tapaan kuin suurin osa muistakin ihmisistä: he haluavat jakaa vanhemmuuden rakastettunsa kanssa kahdestaan. Sateenkaariydinperheen lapsi voi saada alkunsa esimerkiksi hedelmöityshoitoklinikalla lahjasiittiöiden avulla. Hedelmöityshoitoklinikat palvelevat niin naispareja kuin niitäkin pariskuntia, joissa mies on läpikäynyt sukupuolen korjausprosessin eli on taustaltaan transsukupuolinen, eikä tämän takia tuota siittiöitä.

Osa haluaa jakaa vanhemmuutta useamman ihmisen kanssa: sinkkunainen miesparin kanssa, mies naisparin kanssa tai vaikkapa miespari ja naispari yhdessä. Aina perhe ei rakennu ollenkaan perinteisen rakkaus- tai seksisuhteen varaan, vaan perhe voidaan perustaa myös ystävysten kesken – joko kahdestaan tai vaikka muutaman läheisen ystävän kanssa. Aikuisten välisestä suhteesta voidaan näissä tilanteissa puhua vaikkapa vanhemmuuskumppanuutena.

Toisaalta myös polyamorisissa suhteissa eli monisuhteissa elävät ihmiset voivat perustaa perheen, jolloin lapsi saattaa syntyä vaikkapa kolmen toisiaan rakastavan ja yhteiseen elämään sitoutuneen ihmisen perheeseen.

Kuten valtakulttuurinkin sisällä, myös sateenkaariperheissä on ihmisiä, joille luontevin perhe-elämän muoto on valittu yksinhuoltajuus. Suurin osa tarkoituksella perustetuista yksinhuoltajaperheistä on naisten perheitä. Lapsi on voinut saada alkunsa klinikalla tai kotioloissa, tai hänet on voitu adoptoida ulkomailta.

Sateenkaariperheitä syntyy tietenkin myös erojen seurauksena. Osa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvista ihmisistä tiedostaa identiteettinsä ja tarpeensa tai kertoo niistä läheisilleen – ”tulee kaapista” – vasta aikuisiällä. Heteromuotoisen parisuhteen ympärille rakennetun perheen äiti voi rakastua naiseen tai isä mieheen, ja lapsilla saattaa eron jälkeen olla vaikkapa yhdessä kodissa isä ja bonusäiti ja toisessa äiti ja bonusäiti.

Uusperhetilanteessa perheenjäsenten tuen tarpeet ovat hyvin erilaisia kuin tilanteessa, jossa lapsi syntyy sateenkaariperheeseen. Erokriisiin liittyvien yleisten haasteiden lisäksi joudutaan käsittelemään uutista vanhemman (ja puolison) seksuaalisesta suuntautumisesta. Jos kysymys on pitkään varjellusta salaisuudesta, heteropuoliso voi tuntea itsensä petetyksi tai harhautetuksi. Myös perheen läheiset saattavat hämmentyä tai olla epäuskoisia. Seksuaalista suuntautumista kuvaavat sanat eivät kuitenkaan aina tee oikeutta todellisuudelle: monet ihmiset ovat enemmän tai vähemmän biseksuaaleja ja osalla suuntautuminen muuttuu, tarkentuu tai kehittyy elämän varrella. Rehellisyyttä on syytä arvostaa.

Myös transsukupuolisella ihmisellä saattaa olla lapsia ajalta ennen sukupuolen korjausprosessia. Sukupuolenkorjaus on vuosia kestävä, hidas, raskas, koko perhettä tavalla tai toisella koskettava ja parisuhdetta kuormittava prosessi. Transkokemuksen esille tuominen pakottaa puolison tarkastelemaan omaa seksuaalista suuntautumistaan. Transsukupuolisen ihmisen juridisen sukupuolen mukana muuttuu myös parisuhdestatus ja perheidentiteetti: heteroparista tulee naispari tai miespari – ja perheestä sateenkaariperhe – tai toisinpäin, eli sateenkaariperhe muuttuu ulkoisesti normien mukaiseksi heteroperheeksi.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat aikuiset voivat muiden tavoin toimia myös tuki- ja sijaisvanhempina.

Sinun tukeasi saatetaan kaivata jo perheenlisäyksen suunnitteluvaiheessa. Vanhemmuudesta haaveileva kaipaa kuuntelevaa läheistä, joka uskoo vauvakuumeen todeksi ja rohkaisee miettimään, millaiset ratkaisut tuntuvat hyviltä, oikeilta ja omilta riippumatta siitä, miten paljon ne kenties poikkeavat vallitsevista normeista ja oletuksista. Vauvakuumeinen ei kaipaa skeptistä lannistajaa tai päsmäröivää neuvonantajaa. Kysy ja kuuntele, älä oleta.

Sateenkaarivaariksi tai sateenkaarimummoksi

Osa sukupuoli- ja/tai seksuaalivähemmistöön kuuluvien ihmisten vanhemmista on tehnyt surutyötä oman lapsensa lapsettomuudesta – ja ehkä siis siitäkin, ettei itse tulisi koskaan isovanhemmaksi – siinä vaiheessa, kun on käsitellyt ja hyväksynyt tiedon lapsensa seksuaalisesta suuntautumisesta tai transkokemuksesta. Saman lapsen perheuutinen saattaa tulla suurena yllätyksenä ja muuttaa maailmankuvaa.

Monille on uutta ja outoa, että myös mm. samaa sukupuolta olevat rakastavaiset, yksin elävät homot ja lesbot ja sukupuolen korjausprosessin läpikäyneet ihmiset saavat lapsia ja perustavat perheitä. Ajatus vaatii ehkä sulattelua. Vielä enemmän miettimistä ajatuksen hyväksyminen saattaa edellyttää, kun kysymys on omasta aikuistuneesta lapsesta.

Uutinen perheenlisäyksestä herättää monenlaisia kysymyksiä. Miten se on edes mahdollista? Onko kyse adoptiosta? Kuka on lapsen isä/äiti? Kuka synnyttää? Mistä siittiöt tulevat? Mikä on lapseni puolison rooli? Kysymykset ovat sallittuja, mutta kaikkiin et välttämättä tule saamaan vastausta. Osa perheistä haluaa pitää omana tietonaan joitain yksityiskohtia, kuten esimerkiksi sen, onko lapsi saanut alkunsa hedelmöityshoitoklinikalla vai kotioloissa.

Isovanhemmuuden toteutuminen ei riipu biologiasta tai juridiikasta. Tulevan isovanhemman voi silti olla vaikea luottaa, että hänelle on todella tulossa paikka syntyvän lapsen elämässä, jos hän ei ole tulokkaalle biologista sukua. Epävarmuuden tunne on ymmärrettävä ja siitä voi puhua ääneen. Tällainen epäilys voi kuitenkin tuntua tulevasta ei-biologisesta vanhemmasta ikävältä ja loukkaavalta. Isovanhemmuuteen liittyviä tuntoja kannattaakin ehkä pohtia myös muiden kuin oman lapsen kanssa.

Monet lapset niin valtakulttuurin sisällä kuin sateenkaariperheissäkin saavat tänä päivänä alkunsa lahjoitussoluilla, ja myös kaikki adoptioperheet voivat kertoa, ettei sen paremmin vanhemmuus kuin isovanhemmuuskaan synny geeneistä. Oleellisia ovat kohtaamiset ja kiintymyksen tunteet todellisissa arjen tilanteissa. Sateenkaariperheen lapset ovat valmiita ottamaan isovanhempansa omikseen riippumatta siitä, kantavatko näiden geenejä vai eivät.

Kun perheeseen kuuluu useampia kuin kaksi aikuista – esimerkiksi muita vanhemmuuskumppaneita tai siemenen luovuttaja tai synnyttäjä, tai useampia rakastettuja – voi näihin perinteisestä ydinperhenäkökulmasta ylimääräisiltä vaikuttaviin ihmisiin olla vaikea suhtautua. Oman lapsen puoliso tuntuu ehkä jo tutulta, mutta pitääkö nyt tutustua taas uusiin ihmisiin? Kuten vanhemmatkin, löytävät isovanhemmat roolinsa ja paikkansa vähitellen, kun lapsi on syntynyt ja kun perhedynamiikka alkanut muodostua. Siihen asti tärkeintä on opetella näkemään tuleva perhe perheenä – kaikkine perheenjäsenineen.

Joskus isovanhemmat kertovat muulle suvulle ja ystävilleen vuolaasti ja lämmöllä heterolastensa lapsista, mutta sateenkaariperheen lapsi jätetään mainitsematta. Tällainen valikoiminen viestittää sateenkaariperheen vanhemmalle, että hänen lapsensa ei ole yhtä toivottu tai arvokas kuin sisaruksen lapsi – ja lapsenlapselle siitä, että serkut ovat enemmän osa perhettä ja sukua kuin hän itse.

Välillä kuulee kerrottavan sukulaisista, jotka kohtelevat samassa sateenkaariperheessä kasvavia sisaruksia eri tavoin, koska yhden kanssa ollaan biologista sukua ja toisen kanssa ei. Biologisen lapsenlapsen suvulle ominaisia piirteitä ihmetellään ja ihastellaan ja häneen halutaan tutustua aktiivisesti, mutta ei-biologiseen lapsenlapseen pidetään enemmän etäisyyttä. Joskus tällainen erotteleva kohtelu on tiedostamatonta, mutta se tuntuu joka tapauksessa loukkaavalta sekä sivummalle jäävästä sisaruksesta että koko perheestä.

Sateenkaariperheen läheiseksi

Sateenkaariperheessä lasta odottava toivoo lähipiiriltään yleensä samanlaisia reaktioita ja samanlaista tukea kuin kuka tahansa lasta odottava perhemuodosta riippumatta. Hän ei ehkä malta juuri muusta puhuakaan kuin tulevasta lapsesta, ja kertoo odotukseen liittyvistä asioista ja tulevaisuuden suunnitelmista mielellään kysyttäessä ja välillä kysymättäkin. Toisaalta sateenkaariperhettä perustavaa ihmistä saattaa jännittää tai pelottaa asian puheeksi ottaminen läheisten kanssa. Kyseessä on jälleen kerran yksi kaapista tuleminen – yksi uusi tilanne, jossa voi kohdata torjuvan tai hämmentyneen reaktion.

Jotkut perheiden tekemät ratkaisut ja järjestelyt voivat läheisten näkökulmasta vaikuttaa yllättäviltä tai hämmentäviltä. Miksi lapsen asuminen jaetaan jo pienestä pitäen kahden kodin välille? Miten lapsi voi muuttaa jo vauvana pois synnyttäjänsä luota isien kotiin? Onko järkevää ryhtyä ehdoin tahdoin vanhemmaksi yksin, ilman parisuhdetta? Mitä kolmen vanhemman läsnäolo lapsen arjessa käytännössä merkitsee? Mikseivät äidit kerro sukusolujen lahjoittajan nimeä ystävilleen ja läheisilleen?

Silloinkin kun valinnat hämmentävät läheisiä, kannattaa muistaa, että vanhemmiksi ryhtyvät ihmiset ovat useimmiten miettineet ja harkinneet asiat läpi todella perusteellisesti ja moneen kertaan. Yleensä sateenkaariperheetkin tekevät ratkaisunsa ennen kaikkea ajatellen tulevaa lastaan ja sitä, mikä olisi kaikkien osapuolten kannalta paras tapa toimia.

Sateenkaariperhettä perustettaessa joudutaan miettimään monia sellaisia kysymyksiä, jotka heteroperheissä ratkeavat huomaamatta. Kun perhemuoto vastaa kulttuurisia oletuksia ja normeja, tällaisia teemoja ei ole yleensä tarpeen tai pakko erikseen pohtia:

  • Haluanko lapselle ensisijaisesti ydinperheen vai vanhempia, jotka ovat keskenään eri sukupuolta
    • Jos lapselle halutaan sekä biologinen isä että biologinen äiti, tarkoittaa se samaa sukupuolta olevien parien kohdalla yleensä myös sitä, että lapsella on useampia kuin kaksi vanhempaa ja usein myös useampia kuin yksi koti.
  • Haluanko jakaa vanhemmuutta kenenkään kanssa, jos minulla ei ole parisuhdetta?
    • Perheen ei aina tarvitse rakentua kahden aikuisen välisen rakkaus- ja/tai seksisuhteen ympärille. Yhä useammat sinkut päättävät perustaa perheen hyvän ystävän kanssa. Mikä painaa vaakakupissa eniten: selkeys ja yksinkertaisuus, oma biologinen kello, itsenäisyys, yksinäisyyden pelko, kysymys jaksamisesta, jakamisen ilo, vallitseva parisuhdeoletus?
  • Haluanko kasvattaa lapsen pienestä pitäen tuntemaan koko biologisen alkuperänsä?
    • Klinikalla lahjoitetuilla sukusoluilla alkunsa saanut lapsi saa tietää lahjoittajan henkilöllisyyden 18 vuotta täyttäessään. Jotkut perheet pitävät tätä liian myöhäisenä ajankohtana ja etsivät siksi lahjoittajan tuttavapiiristään. Tutullakaan lahjoittajalla ei silti ole perheessä välttämättä isän roolia, vaan lahjoittaja voi olla mitä tahansa muutakin nimen ja valokuvan yhdistelmästä pari kertaa vuodessa kyläilevään tuttavaan ja hyvinkin läheiseen setään tai kummisetään. Jotkut puhuvat lapsen elämässä mukana olevasta lahjoittajasta isänä, vaikka hän ei varsinaisessa isän (eli kasvattajan, huoltajan, hoivaajan, vanhemman…) roolissa olisikaan.

Myös lapsi itse vaikuttaa kasvaessaan perheen ratkaisuihin ja hänellä on sanansa sanottavana. Lapsi voi esimerkiksi mieltää tuntemansa sukusolujen lahjoittajan paljon enemmän tai vähemmän isäksi kuin mitä perhe on alun perin ajatellut.

On iso luottamuksen osoitus, kun sateenkaariperhettä perustava osoittaa halua keskustella tämäntyyppisistä teemoista läheisensä kanssa. Näiden kysymysten äärellä kaivataan ennen kaikkea sitä, että asioista voi puhua avoimesti, että läheisiltä ei tarvitse salata tehtyjä ratkaisuja tai niiden taustoja, ja että läheiset ymmärtävät ja hyväksyvät tehdyt ratkaisut ja elävät mukana niin arjessa kuin juhlassakin – kuten minkä tahansa perheen muuttuvassa arjessa ja monenlaisissa elämäntilanteissa eletään.

Hyvän ystävän viesti sateenkaariperheelle voisi olla:

”Olen tässä ja seison rinnalla. Vaikka joskus olisin eri mieltä jostain ratkaisusta, olen silti tukena.”